Robert Rotkirch © 2009  

Tallinn Kuldliiga 4.2.2009

Mikko Lahtio kiri toiseksi Tallinnassa

Viimevuotinen olympiaedustaja Helsingin Kisa-Veikkojen Mikko Lahtio kiri 800 metrin juoksussa toiseksi ja Esbo IF:n Robert Rotkirch kolmanneksi Viron Kuldliigan toisessa osakilpailussa Tallinnassa. Lahtion aika oli kauden kotimainen kärkitulos 1.51,97.

Voittaja oli Ukrainan mestari Oleg Lobanov ajalla 1.51,66. Suomalaiskaksikko Lahtio ja Rotkirch olivat ainoat, jotka kirikierroksella kykenivät häntä uhkaamaan. Lahtio hävisi Lobanoville niukasti 0,31 sekuntia ja Rotkirch Lahtiolle 0,34 sekuntia.

Gamlakarleby IF:n Mikael Bergdahl sijoittui hänelle hieman liian lyhyellä matkalla kuudenneksi ja junioreiden Suomen mestari Tuomo Salonen Espoon Tapioista yhdeksänneksi.

Gamlakarleby IF:n Tommy Granlund joutui keskeyttämään, kun kanssakilpailija astui hänen jalkaterälleen ja juoksukenkä irtosi jalasta. 800 metrille osallistui 22 juoksijaa ja se suoritettiin kolmessa erässä.

– Juoksu kulki kevyesti. Hitaan alkuvauhdin takia hyvään aikaan ei nyt ollut oikein mahdollisuutta. Puolimatkan väliaika oli 56 sekuntia, vaikka tarkoitus oli juosta 52,5 sekuntiin, Lahtio kertoi.

Mikko Lahtio ja Robert Rotkirch kilpailevat seuraavaksi lauantaina 7.2. Tampereen Pirkkahallissa maaottelussa Italiaa vastaan. Tuolloin heitä vastaan asettuu kova italialaiskaksikko Maurizio Bobbato ja Mario Scapini.

http://www.mtv3.fi/urheilu/mmyleisurheilu/uutiset.shtml/arkistot/mmyleisurheilu/2009/02/794381

Finland-Italien 7.2.2009

Rotkirch underskred EM-gräns

Esbo IF:s Robert Rotkirch överraskade glatt i samband med inomhuslandskampen i friidrott mellan Finland och Italien. Rotkirch hemförde landskampssegern då han löpte personligt inomhusrekord 1.48,90, vilket underskrider kvalgränsen till inomhus-EM i Turin.Tiden för upp honom på åttonde plats i alla tiders inhemska inomhusstatistik.

[http://svenska.yle.fi/nyheter/sok.php?id=150628&sokvariant=arkivet&lookfor=rotkirch&advanced=&starttid=&sluttid=&antal=10]


BotniaGames 12.2.2009

Frantz Kruger avaa kautensa Botniakisoissa

Miesten 800 metrille ovat ilmoittautuneet sekä hallitseva Suomen mestari Mikko Lahtio että äskettäin Tampereella EM-kilpailuiden tulosrajan rikkonut Robert Rotkirch. Kotimaisittain mainiota osallistujalistaa täydentävät maajoukkuemiehet Niclas Sandells, Tommy Granlund ja Jan Bosas.

http://www.urheilulehti.fi/muutlajit/uutiset/article157466-1.html

Robert Rotkirch siktar på Turin

Rotkirch inställd på EM

Robert Rotkirch fick se sig slagen av träningskompisen Niclas Sandells i Botnia Games i Korsholm på torsdagen, men vinterformen är det inget fel på för Esbo IF löparen. Han klarade redan tidigare i vinter gränsen till inomhus-EM i Turin - ett EM där han hoppas få göra så många lopp som möjligt.

http://areena.yle.fi/toista?id=1863464

Botniakisoissa tukku kovia tuloksia

Kolme suomalaista rikkoi 800 metrin EM-rajan

Miesten 800 metrin juoksu oli suomalaisittain loistava. Suomen nuori maajoukkuekolmikko juoksi kolmoisvoiton kilpailussa, johon osallistui juoksijoita kuudesta eri maasta. Kaikki kolme Niclas Sandells, Robert Rotkirch ja Mikko Lahtio rikkoivat EM-rajan.

Kiriherkin oli joukon toistaiseksi tuntemattomin IK Falkenin Niclas

Sandells, jonka voittoaika oli 1.48,07. Toiseksi sijoittui viimekesäinen 1500 metrin Suomen mestari Esbo IF:n Robert Rotkirch ajalla 1.48,57 ja kolmanneksi viimekesäinen olympiaedustaja Helsingin Kisa-Veikkojen Mikko Lahtio ajalla 1.48,98.

Sisäratojen EM-kilpailuihin Torinoon on näin ollen matkustamassa kolme suomalaisjuoksijaa 800 metrille. Suomella on viimeksi ollut ratajuoksuissa täysi edustuskolmikko jollakin kestävyysjuoksumatkalla 14 vuotta sitten Helsingin EM-kilpailuissa.

http://yle.fi/urheilu/lajit/yleisurheilu/2009/02/botniakisoissa_tukku_kovia_tuloksia_136472.html

GE Galan 18.2.2009

Bergdahl ja Sandells loistovauhdissa

Suomalaiskaksikko piti kiirettä Tukholman kansainvälisessä sisäratakilpailussa Tukholmassa.

Gamlakarleby IF:n Mikael Bergdahl ja IK Falkenin Niclas Sandells alittivat yleisurheilun maaliskuisten Torinon EM-hallien tulosrajat komeasti Tukholmassa. Kaksikko sijoittui kansainvälisessä sisäratakilpailussa 1 500 metrillä kolmanneksi ja neljänneksi ajoin 3.44,28 ja 3.44,35.

Bergdahlin ja Sandellsin Globen-hallin ajat ovat toiseksi ja kolmanneksi parhaat suomalaisten tekemät 200 metrin halliradoilla.

1 500 metriä voitti Qatarin Ali Abubaker Kamal ajalla 3.41,69. Toiseksi sijoittui sudanilainen Osman Yahya (3.41,90).

800 metrin b-erässä Esbo IF:n Robert Rotkirch alitti Torinon EM-kilpailuiden tulosrajan jo kolmannen kerran tällä hallikaudella. Nyt hän kiri erän kolmanneksi hyvällä ajalla 1.49,47. Gamlakarleby IF:n Tommy Granlund oli viides ajalla 1.51,83.

Naisten 1 500 metrillä Mari Järvenpää oli viides kauden kotimaisella kärkiajalla 4.17,69.

http://www.iltalehti.fi/urheilu/200902189111355_ur.shtml



Tävlingskalender:

En lista på tävlingar från 2008

800m:

19.1. Luxembourg, LUX 1.52,44i (3.)
2.2. Ancona, ITA 1.53,64i (4.)
18.2 Korsholm 1.50,12i+ (2.)
24.2 Joensuu 1.50,91i+ (2.)

8.6. Lapua 1.52,05 (5.)
11.6. Tammerfors 1.51,49 (2.)
16.6 Karlskrona, SWE 1.50,30 (7.)
20.6. Keuruu 1.50,69 (1.)
8.7 Kristinestad 1.49,79 (2.)
16.7. Joensuu 1.49,94 (6.)
20.7. Lapinlahti 1.49,11 (5.)
25.7 Tammerfors 1.53,32 (1.)
26.7. Tammerfors 1.49,45 (2.)
9.8 Eton, GBR 1.49,92 (1.)
29.8 Helsingfors 1.50,16 (5.)
2.9. Esbo 2.01,31 (1.)
20.9 Mariehamn 1.57,73 (1.)

1500m:

6.7. Kuortane 3.50,98 (8.)
27.7 Tammerfors 3.53,95 (1.)
3.8. Villmanstrand 3.49,51 (15.)

400m:

17.8. Lovisa 49,88 (1.)

200m:

16.8. Lovisa 23,45w(+2,6) (3.)
16.8 Lovisa 23,39w(+2,3) (6.)

Stafett:

24.2. Joensuu 4x325m 2.35,94 (1.)
4.6. Alberga 4x400m 3.20,12 (49,2) (1.)
15.6. Alberga 4x400m 3.18,07 (47,8) (3.)